Ensimmäistä kertaa järjestetty Tiirismaa Trail juostu, tunkattu ja taputeltu onnistuneesti läpi.

Tapahtuma keräsi heti ensimmäisellä kerralla mukavasti osallistujia valloittamaan Etelä-Suomen korkeimpia huippuja. Paikalle saapuneita osallistujia oli lopulta yhteensä 229. Päämatkaksi osallistujamäärän suhteutettuna valikoitui 21 km-matka, jonka lähtöviivalla nähtiin yhteensä 96 polkujuoksijaa.

21km-lähdön tunnelmaa. Kuva: Touho Häkkinen

Nopealla aikataululla pystyyn laitettu Tiirismaa Trail sai järjestelyjen osalta pääasiassa kiitosta. Heinsuon Urheilukeskus tarjosi loistavan tukikohdan Tiirismaa Trailin kisakeskuksena. Kompakti alue, jossa oli kuitenkin riittävästi tilaa järjestää turvallinen tapahtuma. Huoltopisteilläkin vallitsi positiivinen fiilis ja toiminta oli muutenkin sujuvaa. Yhdessä talkoolaisten kanssa onnistuimme luomaan toimivan kokonaisuuden polkujuoksutapahtumalle, jossa jokainen osallistuja sai keskittyä itse asiaan ja nauttia päivästä polkujuoksun parissa saman henkisessä porukassa.

Soisalmensuon pitkospuilla nautiskelua. Kuva: Touho Häkkinen

Tiirismaa – Messilän monipuoliset ja vaihtelevat polkuverkostot tarjosivat kiharaisia neulaspolkuja, ulkoilubaanaa, kiviaskelmia ja tietysti mäkeä kaikissa muodoissa ja kulmissa – vähintäänkin riittävästi. Pääteemana kilpailussa oli tosiaan mäet ja niitä jokaisella reitillä löytyi vaihtelevasti. Pidemmillä matkoilla (12 – 42 km) Tiirismaan päälle tunkattiin moneen otteeseen ja Messilän rinteilläkin tätä herkkua pääsi nauttimaan vielä useampaan otteeseen noin 100 m verttiä (vertikaalista nousumetriä) sisältävillä nousuilla. Yhteensä 21 km reitillä nousua tarjottiin 750 m ja maratonilla  siten tuplat 1500 m. Lyhyemmälläkin radoilla saatiin myös maistiaisia Tiirismaan upeista mäistä!

Messilän rinteet haastoivat juoksijat ja tarjosivat upeita näkymiä! Kuvat: Touho Häkkinen

 Ratamestari saikin kiitosta reitin suunnittelusta. Pidemmillä matkoilla juoksijat haastettiin toden teolla ja lyhyemmillä matkoilla oli tarjolla suhteessa hieman enemmän helpompaa pätkää, jossa jyrkät nousut ja laskut olivat juostavampia ja lyhyempiä. Hissiä ei kenellekään tarjottu, joten jokaisen juoksija tuli itse taistella nousuissa fysiikan lakeja vastaan. Alle 12-vuotiaat raapaisivat vauhdikkaan 2km reitin, jossa pääsi myös polkujuoksun tunnelmaan.  

Lasten 2km juoksun lähtö. Kuva: Karoliina Ukskoski

Puhtaat paperit tapahtuma sai myös reitin merkkauksesta, ja raportoituja eksymisiä ei kantautunut yhtään järjestäjien korviin. Reitin merkkaus oli tehty useilla keinoilla, mikä minimoi eksymisen mahdollisuuden. Tämän nosti esiin myös miesten 21km-sarjan voittanut Team Hokan Juho Ylinen, Etelä-Suomen Sanomien jutussa (tilaajille).

Miesten 21km voitti Juho Ylinen, Team Hoka. Kuva: Karoliina Ukskoski

 Tiirismaa Trail on tullut jäädäkseen polkujuoksukartalle. Vahvana tavoitteenamme on nousta yhdeksi Suomen suurimmista polkujuoksutapahtumista tulevaisuudessa, joka houkuttelisi mukaan niin huiput, kuin vasta polkujuoksua aloittelevat. 

Kuva: Iines Rintaniemi

Tänä vuonna lähtöviivalla saatiin jo aivan Suomen parhaita polkumenijöitä.

Naisten 42 km – sarjan ylivoimainen ykkönen oli Mäkimyyriä edustava Veera Lähde ajalla 4:25:53. Toisen sijan nappasi Anne Rauhamäki, Ryläyksen ystävät ja kolmas oli Anna-Leena Korhonen. Samaisen matkan miesten puolella kilpailu oli tiiviimpi, sillä kärki kolmikko saapui maaliin alle kahdeksan minuutin sisään. Voittajaksi ajalla 3:40:46 raastoi Team Hokan Toni “Nuuksion Susi” Valido  ennen Tero Miettistä ja UltraSiilien Joni Lepistöä.

Erityisen kova kattaus nähtiin miesten 21 km – sarjassa, jossa kärkipaikat valtasivat Team Hokan Ylinen (1:27:16), Liikupin Mikko Knuuttila (1:29:16) ja Tuomas Kari (1:30:26). Vauhti oli tässä sarjassa vielä selvästi kovempaa, mitä ratamestari arvio etukäteen, ja nyt Ylisen vauhti oli noin 4:10 min/km tahtia 750 nousumetriä sisältävällä reitillä! Naisten 21 km – sarjassa SK Pohjantähden Sofia Haajanen otti omansa ajalla 1:46:39. Eroa toiseksi tulleeseen Ruut Uusitaloon kertyi 2:51. Kolmanneksi kiiruhti HK Varma Teamin Pauliina Pohja 6:33 Haajasen perässä.

Naisten 12 km – sarja oli odotetun tasainen, jossa voittoon rallatteli SK Pohjantähden Heini Wennman hyvällä loppuajalla 1:00:48. Suunnistajana paremmin tunnettua Wennmania lähimmäksi pääsi toinen kilpasuunnistaja Anniina Taipale. Eroa Wennmanin ja Taipaleen välillä oli ainoastaan 1:15. Kolmanneksi sijoittui niin ikään suunnistaja, mutta myös radalla kovaa kulkeva Team Hokan Noora Hyyrynen 3:12 Wennmania hitaampana. 

Naisten 12km kolme nopeinta. Kuva: Touho Häkkinen

Miesten 12 km:lla dominoi Lahden Suunnistajat -37 myös suunnistuksen puolella edustava Mikael Fabritius. Fabritius nakutti n.12 km reitin aikaan 54:59. Toiseksi tuli Juho Koskinen (Hollolan Urheilijat -46) ajalla 59:24 ja kolmas oli Eetu Granqvist, 1:01:38.

Naisten 6km kärkipaikat menivät Hollolan Urheilijoiden Camilla Tuomiselle (35:46), Nina Nerg-Toivolalle (37:58) ja HU-46:n Jatta Tuomiselle (41:05). 

Miesten 6km puolella kärkikolmikko oli seuraava: Eemeli Ruusila, Burn-O Productions (36:12), Jukka Majander, Hämeenlinnan Tarmo (36:42) ja Teemu Björn, CustomSki (57:47).

Tytöt alle 16v top3: 1. Ellinoora Kovanen, Tiirismaan Latu (40:03), 2. Sara Muhonen Pakilan Veto (40:15), 3. Peppi Painilainen, Ylästön Urheilijat (50:20)

Pojat alle 16v top3: 1. Aato Hämäläinen, Pakilan Veto (30:07), 2. Matias Salmela (39:56), 3. Alvar Krogius, Pikku-Veskun Samoojat (41:06)

Lasten (alle 12v) 2km-juoksuissa nähtiin tiivis kilpailu ja erittäini vauhdikkaita loppukirejä. Tyttöjen puolella rivakinta vauhtia piti Sajaniemen Sonnien Kiira Tervo ajalla 10:43. Seuraavat sijat ja podium paikat  nappasivat Artjärven Ahjon kaksikko Linnea Simola (11:16) ja Lahja Pekko (12:30). 

Poikien puolella voittajaksi kruunattiin Lahden Suunnistajat -37 edustava Elmo Kiiskinen ajalla 9:42. Eroa toiseksi tulleeseen Lukas Lehtoseen (Hollolan Urheilijat -36) jäi ainoastaan 16 sekuntia. Kolmas oli Roope Itävuo, Sajaniemen Sonnit 1:37 Kiiskistä hitaampana. 

Tulevaisuuden polkuhuiput. Kuvat: Karoliina Ukskoski

Kattaus oli siis kova sarjassa kuin sarjassa, mutta ennen kaikkea tapahtumaan saatiin myös täysin uusia polkujuoksuun hurahtaneita.

Lopputulokset sarjoittain löydät täältä!

Palaa vielä Tiirismaa Trail 2021 tunnelmiin tapahtumakuvien, Youtube-lähetyksen (maalikamera) ja GPS-seurannan (21km) kautta!

KUVAPALVELU

YOUTUBE-LÄHETYS

GPS-SEURANTA 

Peli ja pää on ns. avattu! Odotamme innolla mitä ensi vuosi tuo tullessaan! 

Tiirismaa Trail tarina on vasta alussa. Kuva: Touho Häkkinen

Nyt sinulla onkin oiva mahdollisuus olla kehittämässä tapahtumaa kertomalla kuinka järjestelyt sujuivat omasta näkökulmastasi. Mihin asioihin olit tyytyväinen ja mitä toivoisit tuleville vuosille? Otamme kaikki risut ja ruusut avoimesti vastaan.

Tehdään Tiirismaa Trailista yhdessä yksi Suomen parhaista polkujuoksutapahtumista.

Kaikkien yhteystiedot jättäneiden kesken arvotaan yksi (1) ilmainen osallistuminen vuoden 2022 Tiirismaa Trailiin.

TÄSTÄ KYSELYYN

KIITÄMME KAIKKIA kilpailijoita, yhteistyökumppaneita ja talkoolaisia. Ilman teitä tämä ei olisi ollut mahdollista. Tiirismaa Trail tarina jatkuu. Stay tuned!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.