
Kilpailuohjeet 2023
Kilpailuohjeet on julkaisu 10.7.2023, ja lisäykset tai korjaukset tehty 2.8.2023 (punaisella).
Ennen juoksua
Saapuminen & pysäköinti
Kilpailukeskus sijaitsee Mesilän lumikeskuksessa – Messiläntie 308, 15980 Hollola. Pysäköintitilaa löytyy kilpailukeskuksen välittömästä läheisyydestä hiekkakentältä. Noudattakaa saapuessa opastuksen ja pysäköinninohjaajien neuvoja. Kilpailupaikalle on mahdollista myös saapua joukkoliikenteellä (vuorot 4 tai 8), mutta mikään LSL:n linja ei tule perille asti. Kävelyä tulee vuorosta riippuen noin 2 – 3 km, ja matka-aika on kokonaisuudessaan 40 – 50 min riippuen lähtöpaikasta.
Kilpailumateriaalin nouto
Kilpailumateriaali noudetaan itsepalveluna kisakeskuksen infosta ennen omaa lähtöä. Kisakeskuksen info aukeaa perjantaina 4.8. klo 14:30 ja lauantaina 5.8. klo 7:30. Lauantain kilpailun kilpailumateriaali on noudettavissa vain lauantaina, ja se ei ole vielä perjantaina tarjolla. Kilpailumateriaali pitää sisällään numerolapun, jossa on ajanottosiru. Perjantaina lisäksi juoksijoille jaetaan Noshtin vauhtikarkkia. Lauantaina tarjolla on yhteistyökumppaneiden tarjoamia tuotteita. Lauantain kilpailumateriaali pitää sisällään kaikille 31.7. mennessä ilmoittautuneille lounaslipun, jota vastaan buddet-lounas lunastetaan Messilän Bistrosta! Lisäksi lounas voidaan lunastaa 15 € hintaan (yli 11-vuotiaat). Hinnat ovat lapsille 10 € (4 – 11-vuotiaat) tai 5 € (alle 4-vuotiaat).
Muu kilpailumateriaali löytyy nettisivuiltamme (www.tiirismaatrail.fi) kohdasta Tapahtumainfo. Sivuiltamme on ladattavissa reittikartta ja gpx-tiedosto eri matkoista. Lauantain juoksujen reittikartta jaetaan myös paperisena jokaiselle kilpailijalle.
Kilpailuvarusteet
Kilpailussa on pakollisena varusteena numerolappu, joka sisältää ajanottosirun. Numerolappu tulee kiinnittää rintaan onnistuneen ajanoton varmistamiseksi kokonaisena. Ethän taita numerolappua. Oma numero voidaan katsoa etukäteen kilpailun online-tulospalvelusta , josta valitaan ekaksi oikea tapahtuma (Uphill / Kids, Vertical tai la Tiirismaa Trail). Tämän jälkeen katsotaan oikean sarjan kohdalta lähtölista, mistä numeron voi katsoa ennakkoon. Numerot ovat matkoittain, ja aakkosjärjestyksessä järjestetty Info-teltan vieressä, mistä ne voi itsepalveluna ottaa. Paikan päällä Infossa on myös paperiset lähtölistat. Alla on listaus muista järjestäjän suosittelemista varusteista. Jälki-ilmoittautuneiden numerot löytyvät infosta, ja ne eivät ole automaattisesti esillä.
- Juomapullo tai juomareppu (12 km / 21 km / 42 km). Juomapisteillä on kertakäyttömukeja tarjolla, ja juomana on vettä sekä urheilujuomaa (Nosht – sitruunan makuinen urheilujuoma). Omat pullot tai mukit saa täytettyä toimitsijoiden puolesta juomapisteellä. Kertakäyttömukit tulee heittää juomapisteellä niille varattuihin roskiksiin.
- Lisäenergiaa, esim. Energiageelit pitkillä matkoilla (12 – 42 km). Kisareitti sisältää suhteellisen paljon vertikaalista nousua, minkä johdosta kisareitin kiertäminen vie noin 40 – 60 % pidempään kuin vastaava matka tasaisella tiellä. Esimerkiksi, 21 kilometrin reitillä noin 2-tunnin tiepuolikkaan juoksija voi varautua siis noin 2:50 – 3:15 h kestoiseen suoritukseen. Tämän vuoksi lisäenergian miettiminen on järkevää tiekisoihin tottuneilla hieman lyhyemmilläkin polkumatkoilla.
- Maastolenkkarit. Reitillä on vaihtelevaa alustaa neulaspoluista kivikkoisiin pätkiin, ja hiihtobaanoista pikkupolkuihin. Vallitseva pohja on kilpailukeskuksen alueella sorainen laskettelurinteen ajopolku, ja Messilän ulkopuolella valtaosaltaan alle metrin levyinen kapea polku. Kuivalla kelillä kengät eivät juurikaan kastu, mutta sateiden sattuessa reitti voi olla myös liukas ja mutainen, jolloin pitävällä pohjalla varustettu polkujuoksukenkä on olennainen varustus. Kuivalla kesäkelillä reitti on juostavissa myös tavallisilla lenkkareilla.
Pukeutuminen ja vessat
Pukutilat ovat rajalliset ja suosittelemme pukeutumaan jo kotona kisa-asuun niin, että pukutilojen käyttöön ei ole tarvetta ennen lähtöä. Kilpailukeskuksessa on vessoja reilusti sekä miehille että naisille.
Juoksun aikana
Säännöt
Kilpailussa on noudatettava järjestäjän laatimia kilpailuohjeita. Kilpailussa noudatetaan hyvän hengen mukaista reilun pelin -sääntöjä ja jokaisen kilpailijan on otettava huomioon myös muut kilpailijat ja luonto juoksun aikana. Tapahtuma kulkee osittain luonnonsuojelualueilla, joten liikkuminen tapahtuu vain järjestäjän merkkaamilla poluilla.
- Kilpailijan suoritus voidaan hylätä, jos hän poikkeaa tai oikaisee merkityltä reitiltä, ilman palaamista takaisin kohtaan, jossa oikaisu on tapahtunut.
- Mikäli haluat ohittaa edellä menevän juoksijan, kerro aikeistasi ja pyydä tilaa. Jos taas takaa tulee nopeampi, anna ohitustilaa, jos hän sitä pyytää.
- Roskat on heitettävä huolto- tai juomapisteiden yhteydessä oleviin roskasäkkeihin. Tahallinen roskaaminen johtaa juoksijan suorituksen automaattiseen hylkäämiseen.
ITRA-pisteet
Kilpailun matkoista 21 km on ITRA:n (International Trail Running Association) 1 pisteen kisa, ja 42 km on 2 ITRA-pisteen kisa. Nämä pisteet tulevat kaikille matkan määräajassa suorittaneille kilpailijoille, jos he ovat myös antaneet syntymäajan järjestäjän tietoon.
Lähdöt ja aikataulu
Lähtöön kokoontuminen tapahtuu 5 min ennen oman sarjan lähtöä. Eri sarjojen lähtöajat ovat listattu alla. Lähtö tapahtuu kuulutuksen ohjeiden mukaisesti.
Perjantai 4.8.2023
- Klo 16:00 Messilä Vertical
- Klo 18:00 Tiirismaa Trail Kids 1,6 km
- Klo 19:00 Messilä Uphill
Lauantai 5.8.2023
- Klo 9:00 42 km, cut-off eli pääsy toiselle kierrokselle klo 13:00 asti
- Klo 10:00 8 km (nuoret + Tiirismaa Trekki -kuntosarja)
- Klo 11:00 21 km
- Klo 12:00 12 km
Reitin merkintä
Reitin merkkaukseen panostetaan neljän eri merkkaustavan yhteensovittamisella, mikä takaisi mahdollisimman selkeän reitin juoksemisen.
- Reitti on viitoitettu 60 cm pitkillä puutikuilla, joiden päässä on 8 x 8 cm Tiirismaa Trail -lippu ja osassa tikuista on myös edellisen lisäksi n. 5 x 5 cm oranssi lippu. Aina epäselvemmissä kohdissa ja risteyksen lähestyessä on myös käytetty vuonna 2023 punavalkoisia hieman isompia (10 x 10 cm) Tiirismaa Trail -lippuja, minkä tarkoitus on kiinnittää juoksijan huomio. Epäselvemmissä kohdissa liputusta on tihennetty ja selkeämmillä urilla lippuja on harvakseltaan.
- Pahimmissa risteyksissä on yhtenäinen sininen HOKA-muovinauha, joka sulkee väärät polun haarat.
- Reitillä on myös oleellisimmissa paikoissa nuolikylttejä osoittamassa oikeaa suuntaa käännökselle, ja vahvistamassa oikeaa käännöstä. Eriävien risteysten jälkeen on myös varmistava “olet reitillä” -kyltitys sopivine matkatunnuksineen.
- Lisäksi reitillä on käytetty merkkausspreytä osoittamaan maassa nuolilla kääntymissuuntaa.
Huoltopisteet
Kisareitillä on maastossa yhteensä 2 eri huoltopistettä. Tämän lisäksi yksi juomapiste sijaitsee 42 km juoksijoille maalialueella – uudelle kierrokselle lähdettäessä. Kaikille matkoille on huoltopiste maalissa. Huoltopisteiden sijainnit voit tarkistaa reittikartasta.
Huolto- ja juomapisteiden määrä on eri matkojen osalta seuraava:
- 8 km – 1 huoltopiste (Tiirismaa) + maali
- 12 km – 2 huoltopistettä (Tiirismaa) + maali
- 21 km – 2 huoltopistettä (Tiirismaa) + juomapiste (Soisalmen suo)+ maali
- 42 km – 4 huoltopistettä (Tiirismaa) + 2 x juomapiste (Soisalmen suo) + maali (42 km juoksijoille on pöytä kierroksen varvauksessa eli uudelle kierrokselle lähdössä – 21 km kohdalla – omille pulloille).
Huoltopisteillä Juomana tarjoillaan vettä ja Nosht-urheilujuomaa. Maalissa ja huoltopisteillä on tarjolla energiapitoista purtavaa kuten esim. banaaneja, sipsejä ja irtokarkkeja. Soisalmen suon juomapisteellä ja 42 km juoksussa kierroksen varvauksessa (21 km kohta) on tarjolla juomista (vesi + Nosht-urheilujuoma).
Huoltopisteillä juoma on valmiina mukeissa, ja voit täydentää omia pulloja myös juomatonkkien laskuhanasta. Omat geelit ja kertakäyttömukit on laitettava järjestäjien huoltopisteille varaamiin roskiksiin. Jätteen minimoimiseksi mukeja on varattu vain 1 kpl/ juoksija/ juomapiste. Jos juot enemmän kuin mukillisen, pyydä toimitsijoilta täydennystä samaan mukiin. Suosittelemme oman juomapullon tai mukin käyttöä. Toimitsijat täyttävät pullot ja mukit puolestasi.
Kilpailijoiden ulkopuolinen huolto on mahdollista suorittaa vain huoltopaikkojen yhteydessä sekä lähdön ja maalin yhteydessä. Reitin varrella muutoin kilpailijan on pidettävä huolta omasta huollostaan.
Ensiapu
Kilpailun ensiapu sijaitsee maalissa. Kilpailunjohdon ja ensiavun puhelinnumerot löytyvät osallistujien numerolapusta.Mikäli tarvitset apua kilpailun aikana, niin soita kilpailun johdon numeroon 0503704084. Kerro ja ole valmis kysymään myös avun tarpeesta kokiessasi / nähdessäsi loukkaantumisen. Kaikki olemme auttamisvelvollisia kohdatessamme apua tarvitsevan. Jos et kykene liikkumaan itse, ja tarvitset mahdollisesti kuljetuksen pois maastosta, voit soittaa kilpailun johdon puhelinnumeroon. Kuljetuksia voidaan tehdä huoltopisteiden kohdalta ja myös isompien urien varrelta reitillä. Kiireettömissä tilanteissa varaudu odottamaan kuljetusta.
Keskeyttäminen
On tärkeää, että myös keskeyttäneet kilpailijat ilmoittautuvat maalissa. Järjestäjä pitää huolen, että kaikki matkaan lähtevät kilpailija saapuvat myös maaliin. Ilmoittautumalla maalissa vältämme mahdolliset turhat maastoetsinnät.
Maaliintulo
Perjantaina 4.8. Uphill ja Kids kisassa, maali suljetaan viim. tunti lähdöstä. Perjantain kisassa maalissa on juomana Nosht-urheilujuomaa ja vettä.
Maali suljetaan lauantaina 5.8. klo 17:00. Myös keskeyttäneet kilpailijat käyvät ilmoittautumassa maalissa. Maalissa on juomana Nosht-urheilujuomaa ja vettä. Tarjolla on myös energiapitoista ruokaa kuten banaaneja, sipsejä ja karkkeja. Jätteen minimoimiseksi mukeja on varattu maalissa yksi per juoksija. Jos juot enemmän kuin mukillisen, pyydä toimitsijoilta täydennystä samaan muki
Juoksun jälkeen
Pesu
Kilpailukeskuksessa ei ole pesumahdollisuutta, mutta Messilä Campingin uimaranta palvelee pesupaikkana sekä perjantaina että lauantaina. Matkaa rannalle on kisakeskuksesta vain 700 m.
Kahvila ja ruokailu
Perjantaina 4.8. juoksijoita palvelee Messilän Bistro klo 14:00 – 22:00, mistä voi hankkia pientä virvoketta ennen juoksua, ja maukkaat eväät juoksujen jälkeen suoraan Bistron menusta. Tarjolla on salaatteja, pizzoja tai vaikkapa burgerit perjantain tunkkausten kyytipojaksi.
Lauantaina 5.8. kaikkien osallistujien ilmoittautumiseen kuuluu Messilän Bistron buffet-lounas, josta pääsee nauttimaan välittömästi juoksun jälkeen. Buffet-lounas on myös ostettavissa erikseen kaikkien ei-ilmoittautuneiden osalta hintaan 15,0 €. Lapsille hinta on (4-11-v. 10 € ja alle 4-v, 5 €)
Palkintojenjako
Jokaisen sarjan palkintojenjako järjestetään noin 15 – 20 min sarjan 3 parhaan sijoituksen ratkeamisen jälkeen. Perjantaina 4.8. Vertical- ja Uphill-sarjoissa palkitaan 3 parasta. Lasten Tiirismaa Trail kids-sarjoissa palkitaan kolmen ensimmäisen lisäksi kaikki osallistujat. Lisäksi joukkuekilpailun 3 parasta seuraa palkintaan Messilä Uphill- ja Tiirismaa Trail Kids-kisassa niin miesten (poikien) ja naisten (tyttöjen) sarjoissa.
Lauantaina 5.8. sarjoissa 12 – 42 km palkitaan 3 parasta miestä ja naista. Nuorten (alle 16-v.) 8 km palkitaan myös 3 parasta, mutta trekki 8 km sarjoissa ei ole sijoituspalkintoja. Trekkisarjan osallistujien kesken jaetaan arvontapalkintoja. Jokainen osallistuja saa lahtelaisen Puine-yrityksen suunnitteleman Tiirismaa Trail -osallistumispalkinnon maaliin tultaessa.
Tulospalvelu ja kuvat
Tulokset päivittyvät reaaliajassa ONLINE-tuloksina. Tulospalvelu löytyy nettisivuiltamme kohdasta. www.tiirismaatrail.fi -> Tulokset -> ONLINE-tulokset.
Valokuvia ja videoita julkaistaan kisan aikana ja sen jälkeen sosiaalisessa mediassa. Kanavamme ovat Facebook ja Instagram @TiirismaaTrail. Lisäksi kuvia julkaistaan myös osoitteessa www.tiirismaatrail.fi -> Kuvat. Kuvat ovat ladattavissa käytettäväksi sosiaalisessa mediassa. Käytettäessä tapahtuman kuvia, käytä tunnisteita #tiirismaatrail #tiirismaatrail2023. Mainitse myös kuvaajan nimi kuvaa käyttäessäsi.